Coaching with Connection -fiiliksiä Hevoset -messuilta

Viikko sitten Hevoset-messuilla Tampereella innostunut, iloinen ja elämyshakuinen hevoskansa nautti hevostelusta talliympäristön ulkopuolella. Pöly ei suinkaan ole laskeutunut; uusia oppeja, kokemuksia ja tuotteita viedään parhaillaan käytäntöön!

Olin mukana Coaching with Connection -osastolla, jossa ohjasimme istuntaopekollegoiden kanssa noin 200 ratsastajaa. Annoimme vinkkejä satulassa, jumppapallon ja trampoliinin päällä. Ruuhka-aikana neljäs kävijä istutettiin jakkaran päälle :D "Mitä siellä satulassa oikeastaan pitäisi tehdä?" "Miksi mun ope käski mun tehdä ...?" Näiden ja monien muiden kysymyksien lisäksi kuulimme monta tarinaa ja arvokkaita havaintoja omasta tekemisestä ja suhteesta hevoseen. Lämmin kiitos kaikille kävijöille!

CwC-osastolla oli kuhinaa. Balanssiin -tilan Tiinan kanssa pidimme tietoiskuja hyvillä mielin. Katariinan Herkät ja Rohkeat -tunneluento kosketti ja antoi ajattelemisen aihetta monelle <3

Kokosin tähän blogiin muutamia asioita, jotka nousivat esiin monta kertaa messujen aikana.  Aloitetaan muutamalla yleishuomiolla:

1) Matalasykkeiseen liikuntaan pätee sanonta PPP - pitää pystyä puhumaan. Ratsastuksesta sanoisin PPH - pitää pystyä hengittämään! Messuilla oli tarjolla monelaista tietoiskua eri areenoilla ja ständeillä – usein keskityttiin tiettyyn tekniikkaan tai tietyn ongelman ratkaisemiseen. On hyvä muistaa, että yhden demon toistamiseen ei kannata keskittyä. Riippumatta siitä, mitä hevosen kanssa teet, pitää pystyä hengittämään. Vapaasti, ilman henkistä tai fyysistä pinnistelyä tai jännitystä.

2) Pelko - vauhdin pelko, äkkinäisten tapahtumien pelko, muiden katseiden tai kommenttien pelko. Tunteet ohjaavat tekemistämme enemmän, kuin monesti haluamme myöntää. Jo pelosta kertominen vapauttaa kehoa ja mieltä tuosta kuristavasta tunteesta. Ständillä keskityimme siihen, miten istuntaohjaus voi auttaa asiassa. Mahdollisimman tasapainoinen istunta on ratsastajan turvavyö. Tieto siitä, että turvavyö on kiinni, helpottaa.

Sitten niitä istuntahuomioita:

3) Tasapainoisen ratsastajan olkapää on lantion päällä, kantapää lantion alla. Etu- ja takapuolet yhtä pitkinä. Jaloissa riittävät kulmaukset. Jäntevyyttä ja joustoa ilman liikoja jännityksiä. Kykyä tarpeen tullen aktivoida keskivartaloa ja esimerkiksi ottaa vastaan äkkinäinen vauhdin tai suunnan muutos.

Kun istut hyvin, päivän parhaassa tasapainossa, jäntevänä, joustavana, sopivan liikkuvana ja kuitenkin vakaana, ratsastat helpommin, hevoselle miellyttävämmällä  tavalla, elettömästi ja kauniisti.

4) Neutraaliasennosta reippaasti poikkeamalla, esimerkiksi joustamalla tai myötäämällä hevosen liikettä selälläsi, tulet kipeäksi ennemmin tai myöhemmin. Useampi  kertoi vaihtaneensa satulaa, tai ratsastuskoululaiset jopa tallia, kun kipeytyivät ratsastuksesta. Satulassa kertasimme vinkkejä, minkä jokainen ratsastaja voi itse tarkistaa ja korjata mahdollisia kipuja helpottaakseen.

Huomattavan monta ratsastajaa korjattiin kuvituskuvan havainnollistama  vesihiihto-asennosta tasapainoisempaan asentoon.

5) Mihinkä sitä kuuluisaa keskivartalon voimaa tarvitaan vai tarvitaanko? Tarvitaan ripaus keskivartalon voimaa; syvien lihaksien avulla pysyt tasapainoisessa asennossa. Hetkellisesti voidaan tarvita enemmän voimaa, että pyst mukana. Se ei kuitenkaan saa tapahtua liikkuvuuden ja vapaan hengityksen kustannuksella. Hengityksen kautta energiaa voidaan myös suunnata oikein. On esimerkiksi suotavaa että keskivartalossa on enemmän voimaa, kuin ohjia pitelevissä käsissä.

Päivän tyylinäytteeni demoratsastajan KJ Equine Balancen  Kristiinan vetämässä tuntumatietoiskussa. Peruslinja on hienosti kohdallaan. 

Lantion kireydet ovat hellittäneet: jalkani on melko hyvässä paikassa. Kuvassa demonstroidaan keskivartalon tärkeyttä suhteessa pehmeisiin ohjasotteisiin. Ristiselässä on hieman liikaa notkoa ja istuinkyhmyni osoittavat taaksenpäin. Siksi ohjasotteeni ovat terävämpiä ja epätasaisempia, kuin jos en katkeaisi selästäni niin vahvasti. 

Ratsastaessa olisi myös ideaalia olla katsomatta niin alas, kuin tässä katson keskustellessani kuolaimia pitelevän Kristiinan kanssa. 

6) Sunnuntain viimeiset kävijät, ihana tyttöporukka kiipesivät vuorotellen satulaan, kysyen ja kuunnellen tarkasti itselle ja muille annettuja neuvoja. Viimeiseksi he kysyivät, miten niitä pohkeita pitää antaa? Kysymystä seurasi kattava demonstraatio tyttöjen näkemistä eri tavoista liikuttaa jalkaa eteen, taakse, ylös ja kohti hevosta. Vastasin kysymykseen kysymyksellä – pitikö antaa kantapäätä vai pohjetta? Tytöt osasivatkin vastata itse kysymykseensä.

Pohjeavun suunnan etsimisen lisäksi pohdimme avun keveyttä. Tunnustelimme sormenpäitä ja niiden herkkää tuntoaistia. Sormenpäät toisiaan vasten, sormenpäät omilla poskilla. Kevyt, henkäyksenomainen kosketus tuntui hyvältä. Totesin, että hevosen kyljet ovat herkemmät, kuin meidän sormenpäät. 

Jälleen tytöt vastasivat kysymyksellä: ”Miksi kukaan ei kertonut tätä aiemmin?”

Mitä sinulle jäi mieleen  messuilta?

Terveellisiä, turvallisia ja hauskoja hevoshetkiä sinulle!