Syystalven ensilumi. Ensimmäiset pakkaset. Ilta pimenee, sininen hetki laskeutuu pihaan.
Täysikuu mollottaa ja valaisee lumista tienoota; ei ole säkkipimeää. |
Ensiapu eli kantahokit on ruuvattu paikoilleen. En satuloi
ponia, vaan kasaan kyytiin vällyjä ilman satulaa mentävälle lenkille. Peittelen
ponin hetkeksi myös vanhalla armeijan villahuovalla, jonka on tarkoitus
lämmittää minua. Vielä otsalamppu päähän ja menoksi.
Kiipeän kyytiin ja käärin jalat vilttiin. Nyt ei palele.
Lamppu päälle ja metsää kohti. Olemme vielä pihassa, kun aistin, että poni
aistii jotakin. Huomaan, että se hengittää rauhallisesti, mutta huokaisee pitkän
uloshengityksen. Se ei ole hätääntynyt tuhahdus, vaan nimenomaan pitkä
hengitys. Onko poni joogannut itsekseen?
Huomiomme kiinnitty omenapuiden luo, siellä on joku matala
eläin. Kutsun talon koiraa ja ihmettelen, miksei se hauku ja tule luokse
tavalliseen tapaan. Pian huomaan, että sinisestä hetkestä kanssamme nauttii
kettu, jonka tuuhea häntä muodostaa hienon siluetin.
Mittailemme toisiamme rauhallisesti ja uteliaasti; kettu
sekä poni ja minä, kohteliaan välimatkan päästä. Sitten kettu päättää antaa
meille tietä. Kiitän mielessäni varmajalkaista ratsuani, ei haittaa kohmeinen, kuhmurainen
eikä jäinen pohja. Core on käytössä, ulottuvuudet tiedossa.
Omenapuiden kohdalle päästyämme huomaan, että kettu onkin ihan
siinä vieressä. Ihailemme vielä hetken toisiamme, jonka jälkeen kettu lähtee
jolkottelemaan kohti ratsastuskenttää. Me suuntaamme toisaalle metsään.
Metsässä on pimeää, siellä ei ole paljoakaan lunta. Valaisen
meille polkua otsalampun valolla. Huomaan, että voin ohjata ponia valolla.
Tulen iloiseksi, sillä edellistalvena heiluva valo oli välillä vielä hieman
jännittävä. Matka jatkuu polkua pitkin. Käärin vilttiä paremmin päälle ja kiittelen
taas ratsua turvallisesta kyydistä.
Illastamassa metsässä |
Pysähdymme kuusien luo välipalalle. Poni on kyllä hyvä
syömään, mutta metsässä se valikoi tarkasti eri vuodenaikoina eri kasveja
syötäväksi. Nautiskelen kuusen tuoksusta ja huomaan miettiväni päivä päivältä
lähenevää joulua ja yhteisiä hetkiä perheen kanssa.
Matka jatkuu, vähän lisää havuja ja sitten pieni alamäki. Pimeässä
en näe kovin hyvin, joten keskityn enemmän siihen, mitä tunnen. Taas on core
käytössä, poni kulkee tosi hienosti!
Mittailen hetken aikaa metsälenkin päässä sijaitsevaa
porttia. Availen kyllä portteja selästä sujuvasti, mutta tämän portin toinen
pää sijaitsee suuren kuusen sylissä ja metsätiellä on kumpareita ja kantoja
portin kohdalla. Mutta niin se vaan onnistui, poni seisoi hienosti paikallaan
ja kääntyi varovasti askel kerrallaan, ulos portista ja portti kiinni. Palkaksi
vähän havuja.
Ratsastin hetken pihassa, jossa oli hyvin tilaa eikä
ongelmia tilsojen kanssa. Autotallin edustalla asetus, loivaa sulkua pihatien
kaarta pitkin. Suoralla pieni kohotus ja askeleen pidennys. Sitten taas
kokoaminen ja laajalla takaosakäännöksellä takaisin. Parit toistot per suunta.
Toinen onkin paljon vaikeampi, omat epäsymmetriat tulee esiin ja poni reagoi
putoamalla kuolaimen alle. Ei auta kuin helpottaa tehtävää, tasapaino ja keveys
edellä. Joku toinen päivä sitten lisää.
Ratsastuskentällä ihailimme hetken täysikuuta. Sitten vielä muutamat jumpat kentällä. Vilkaisen mallia varjosta. Poni näyttää viltissä ihan turnajaisratsulta. Näkee siitä toki vähän korjata tekemistäkin J
Täysikuu ja tähdet |
Turnajaisratsu. Ylälinja parani alemmassa kuvassa. Valokuvaaminen ei kyllä auta asiaa :D |
Vieläkään ei palele,
kiitos viltin. Viikon elämykset samassa paketissa: sininen hetki, ketun
tapaaminen, pysähtynyt aika metsässä, havujen tuoksu, hyvä fiilis, innokas ja
vakaa ratsu, ja jopa ne tekniset onnistumiset. Kaikki päivänä, jolloin olisin
myös voinut kiukutella, koska kenttä oli vain kävelykunnossa. Jos hyötyä
mitataan, niin tästä oli paljon enemmän hyötyä, kuin reippaammasta treenistä
kentällä.
Comments
Post a Comment