Erilainen lenkki ensilumessa


Syystalven ensilumi. Ensimmäiset pakkaset. Ilta pimenee, sininen hetki laskeutuu pihaan.

Täysikuu mollottaa ja valaisee lumista tienoota;
ei ole säkkipimeää.
Ensiapu eli kantahokit on ruuvattu paikoilleen. En satuloi ponia, vaan kasaan kyytiin vällyjä ilman satulaa mentävälle lenkille. Peittelen ponin hetkeksi myös vanhalla armeijan villahuovalla, jonka on tarkoitus lämmittää minua. Vielä otsalamppu päähän ja menoksi.









Kiipeän kyytiin ja käärin jalat vilttiin. Nyt ei palele. Lamppu päälle ja metsää kohti. Olemme vielä pihassa, kun aistin, että poni aistii jotakin. Huomaan, että se hengittää rauhallisesti, mutta huokaisee pitkän uloshengityksen. Se ei ole hätääntynyt tuhahdus, vaan nimenomaan pitkä hengitys. Onko poni joogannut itsekseen?

Huomiomme kiinnitty omenapuiden luo, siellä on joku matala eläin. Kutsun talon koiraa ja ihmettelen, miksei se hauku ja tule luokse tavalliseen tapaan. Pian huomaan, että sinisestä hetkestä kanssamme nauttii kettu, jonka tuuhea häntä muodostaa hienon siluetin.

Mittailemme toisiamme rauhallisesti ja uteliaasti; kettu sekä poni ja minä, kohteliaan välimatkan päästä. Sitten kettu päättää antaa meille tietä. Kiitän mielessäni varmajalkaista ratsuani, ei haittaa kohmeinen, kuhmurainen eikä jäinen pohja. Core on käytössä, ulottuvuudet tiedossa.

Omenapuiden kohdalle päästyämme huomaan, että kettu onkin ihan siinä vieressä. Ihailemme vielä hetken toisiamme, jonka jälkeen kettu lähtee jolkottelemaan kohti ratsastuskenttää. Me suuntaamme toisaalle metsään.

Metsässä on pimeää, siellä ei ole paljoakaan lunta. Valaisen meille polkua otsalampun valolla. Huomaan, että voin ohjata ponia valolla. Tulen iloiseksi, sillä edellistalvena heiluva valo oli välillä vielä hieman jännittävä. Matka jatkuu polkua pitkin. Käärin vilttiä paremmin päälle ja kiittelen taas ratsua turvallisesta kyydistä.

Illastamassa metsässä
Pysähdymme kuusien luo välipalalle. Poni on kyllä hyvä syömään, mutta metsässä se valikoi tarkasti eri vuodenaikoina eri kasveja syötäväksi. Nautiskelen kuusen tuoksusta ja huomaan miettiväni päivä päivältä lähenevää joulua ja yhteisiä hetkiä perheen kanssa.


Matka jatkuu, vähän lisää havuja ja sitten pieni alamäki. Pimeässä en näe kovin hyvin, joten keskityn enemmän siihen, mitä tunnen. Taas on core käytössä, poni kulkee tosi hienosti!



Mittailen hetken aikaa metsälenkin päässä sijaitsevaa porttia. Availen kyllä portteja selästä sujuvasti, mutta tämän portin toinen pää sijaitsee suuren kuusen sylissä ja metsätiellä on kumpareita ja kantoja portin kohdalla. Mutta niin se vaan onnistui, poni seisoi hienosti paikallaan ja kääntyi varovasti askel kerrallaan, ulos portista ja portti kiinni. Palkaksi vähän havuja.

Ratsastin hetken pihassa, jossa oli hyvin tilaa eikä ongelmia tilsojen kanssa. Autotallin edustalla asetus, loivaa sulkua pihatien kaarta pitkin. Suoralla pieni kohotus ja askeleen pidennys. Sitten taas kokoaminen ja laajalla takaosakäännöksellä takaisin. Parit toistot per suunta. Toinen onkin paljon vaikeampi, omat epäsymmetriat tulee esiin ja poni reagoi putoamalla kuolaimen alle. Ei auta kuin helpottaa tehtävää, tasapaino ja keveys edellä. Joku toinen päivä sitten lisää.

Ratsastuskentällä ihailimme hetken täysikuuta. Sitten vielä muutamat jumpat kentällä. Vilkaisen mallia varjosta. Poni näyttää viltissä ihan turnajaisratsulta. Näkee siitä toki vähän korjata tekemistäkin J


Täysikuu ja tähdet

Turnajaisratsu. Ylälinja parani alemmassa kuvassa.
Valokuvaaminen ei kyllä auta asiaa :D


Vieläkään ei palele,  kiitos viltin. Viikon elämykset samassa paketissa: sininen hetki, ketun tapaaminen, pysähtynyt aika metsässä, havujen tuoksu, hyvä fiilis, innokas ja vakaa ratsu, ja jopa ne tekniset onnistumiset. Kaikki päivänä, jolloin olisin myös voinut kiukutella, koska kenttä oli vain kävelykunnossa. Jos hyötyä mitataan, niin tästä oli paljon enemmän hyötyä, kuin reippaammasta treenistä kentällä.

Comments